Oppiminen ja oppimalla uudistuva yhteiskunta antaa yhteiskunnallisen näkökulman miten jatkuva muutos edellyttää jatkuvaa oppimista. Työ muuttuu ja ihmisten on muututtava. Nykyinen työelämä vaatii elinikäistä oppimista. Hakkaraisen mukaan elinikäinen oppiminen on olennainen osa työikäisen väestön selviytymisstrategiaa (Hakkarainen 2005, 1). On siinä haastetta nykynuorille ja varsinkin ikääntyvälle väestölle.
Globaalisaation on tuonut meille jatkuvan kilpajuoksun pärjätä kiihtyvillä markkinoilla. Mitkä ovat pienen Suomen keinot tulevaisuudessa, kun halvan tuotannon maat imevät bulkkituotannon Suomesta. Sitä olen joskus ihmetellyt mitä erilaista on esimerkiksi Saksassa, jossa tuotteen kustannusrakenne on myös hyvin korkea. Kuitenkin tuotanto on ja pysyy Saksassa. Yhdenlaisen vastauksen saa kiertäessä Saksalaisissa tuotantoyksiköissä, missä voi nähdä miten saksalaiset luottavat kaikelta osin omaan osaamiseen. Tuotteet ovat tuotantokoneita myöten kotimaisia. Myös työntekijöiden irtisanominen on tehty aika työlääksi. Tässä suhteessa Suomi on menettänyt pelimerkkinsä, mutta mitä meille siis jää? Suomen valttina ovat erikoistuotteet ja panostaminen innovaatioiden kehittämiseen. On täysin turha lähteä kilpailemaan esimerkiksi Kiinan kanssa bulkkituotteiden valmistuksessa. (Lehtinen & Otala 2006, 28-34)
Koulutuksessa ja oppimisessa tärkeää on rakentaa perusasiat kuntoon. Hyville perusteille voidaan rakentaa työelämän vaatimaa erikoisosaamista. Mobiililaitteet ja sosiaalisen median ohjelmistot mahdollistavat oppimisen monilla eri tavoilla. Tärkeä on kuitenkin pitää mielessä, ettei varsinainen käsillä tekeminen ole mihinkään hävinnyt. Hitsareita, putkimiehiä, sähköasentajia tarvitaan edelleen. Kaikkia työtehtäviä ei pystytä tekemään näppäimistön avulla. Välillä on tullut sellainen olotila, että uusi sukupolvi haluaisi ainoastaan istua päätteen ääressä ja ns. likaiset työtehtävät eivät kiinnosta. Kädentaitoja vaativissa koulutuksissa pitää opettaa käytännön töitä eikä vain tehdä “työtä kuvaavia liikkeitä”. Tärkeää on lisätä oman työn kriittistä itsearviointia. Suomi on edelleen oppisopimuksen kehitysmaa. Mielestäni ammatilliset oppilaitokset voisivat opettaa pari vuotta ammatillisia ja yleisiä perusasioita. Viimeinen opiskeluvuosi oltaisiin oppisopimustyösuhteessa. Hakkaraisen mukaan yhteiskunnassa kaikki vaativimmat taidot välittyvät oppipoika-mestarioppimisen välityksellä. (Hakkarainen 2005, 2). Varmasti se joillakin ammattialoilla antaisi parhaan lopputuloksen. Puhtaasti kolmevuotinen perustutkintoon tähtäävä oppisopimus on liian raskas työnantajalle. Työnantajalla ei yksinkertaisesti ole aikaa opettaa perusasioita. Se myös ihmetyttää miksi Suomesta on purettu ns. yrityksien omat oppilaitokset pois.
Suomea on pidetty korkean teknologian maana ja varmasti näin onkin. Kuitenkin uudet teknologiset laitteet antaisivat ominaisuuksien puolesta vaikka mitä mahdollisuuksia. Kaikista ominaisuuksista kansalaiset käyttävät vain murto-osaa ja palveluita otetaan käyttöön, kun on aivan pakko. Opetuksessa ja oppimisessa yksi focus pitäisi olla palveluiden kehittäminen ja markkinointi. Mielestäni mm. amerikkalaiset ovat oikealla suunnalla, että bisnes ei olekaan teknologinen laite vaan laitteeseen saatavat mahdolliset palvelut. Open source-periaate ideana vaikuttaa hyvältä, koska kansalaisten tietoteknistä harrastuneisuutta kannattaa hyödyntää. Toivottavasti tällöin aika menee hyödylliseen eikä vahingollisten sovelluksien kuten viruksien kehittämiseen. Myös omassa työssäkin opiskelijoiden jo olemassa olevaa tietotaitoa kannattaisi hyödyntää enemmänkin. Teknologia on erittäin hyvä renki, mutta huono isäntä. Lieveilmiöt, kuten nuorten liiallinen internetin käyttö aiheuttavat mielenterveys, uni ja muitakin ongelmia. Lisääntyvätkö nämä lieveilmiöt verkkosovelluksien lisääntyessä, koska edelleenkin kasvokkain tapahtuva sosiaalinen tapaaminen on tärkeää. Usein opiskelijatkin käyvät koulussa opiskelutovereiden takia.
Mielenkiintoista on se, miten paljon oppilaitosrakenteiden on muututtava, että sosiokontruktiivisen tiedonrakentamisen suunta on mahdollinen. Tavanomaisissa rakenteissa on vielä tiukat aikataulut ja usean kymmenien opiskelijoiden ryhmät. Myös opettajaopinnoissa pitää asiaan kiinnittää suuresti huomiota. Hyvin helposti nuori opettaja oppii perinteisiä oppimiskäsityksiä, joita on sitten helppo omassa työssä toteuttaa. Usein siinä kestää vuosia havahtua miettimään miten opiskelijat oikeastaan oppivat. Suurin osa työajasta menee rutiinien suorittamiseen ja ei ole aikaa pohtia miten opetusta voisi suunnata ohjauksellisempaan suuntaan. Myös uusi työyhteisö alistaa hyvinkin helposti opettajan suorittamaan oppilaitoksen perinteisiä malleja toimia. Opettajilta usein puuttuu motivaatio tai taito lähteä muuttamaan vanhoja menetelmiään. Opettajien halu ja motivaatio muutokseen on jollakin tavalla herätettävä. Mikä mahtaisi tähän olla sopiva keino? Työelämän tilanteissa ensimmäisenä mietitään miksi joku uusi idea ei voisi onnistua sen sijaan, että pohdittaisiin miten asia saataisiin onnistumaan.
Opettajan asiantuntijuus on paineessa muuttua. Tämä laittoi pohtimaan miten opettaja ehtii hallita substanssi-, kasvatustieteellisenosaamisen ja samanaikaisesti kykenee päivittämään kaikkia tietoteknisiä välineitä. Olisiko ratkaisuna substanssiosaamisen keveämpi hallinta ja ohjausosaamisen syvempi hallinta. Varinkin omalla tieto- ja tietoliikennetekniikan alalla opettajan on pakko hyväksyä, ettei voi hallita ns. viimeisintä tietoa kaikilta alan sektoreilta. Opettajan pitäisi ymmärtää kuitenkin alan kokonaisuus ja antaa opiskelijoille eväitä yhteisölliseen tiedon rakentamiseen.
Lähteet
Elinkeinoelämän keskusliitto EK (2011). OIVALLUS – OPPIVIEN VERKOSTOJEN OSAAMISTARPEET TULEVAISUUDEN SUOMESSA. Elinkeinoelämän keskusliitto. Oivallus hankkeen loppuraportti. {nolink:http://www.oph.fi/download/133553_Oivallus_loppuraportti_web.pdf
Hakkarainen, K. (2005). Asiantuntijuus ja oppiminen työelämässä. Puheenvuoro Osaaminen murroksessa –työelämälähtöisen osaamisen tunnistaminen ja tunnistaminen seminaarissa 12.04.2005. http://www.helsinki.fi/science/networkedlearning/material/HakkarainenEsitelma2005a.pdf
Lehtinen, E. & Otala, M. (2006) Oppiminen ja Oppimalla uusiutuva yhteiskunta. Teoksessa FinnSight 2015 – Tieteen, teknologian ja yhteiskunnan näkymät (laaja raportti). TEKES ja Suomen Akatemia. Helsinki. 2006. http://www.tekes.fi/fi/document/42736/finnsight_2015_laaja_pdf
Pönkä, H., Impiö, N. & Vallivaara, V. (2012). Sosiaalisen median opetuskäyttö Oppimisen teoriaa ja kokemuksia DevelOPE-hankkeesta.http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-951-42-9823-3
juhanopinnot 